Kirjoittaja
Nimi
sami
Kuvaus
Mangaa Suomeksi, Englanniksi, ja Japaniksi. Kokemuksia ja näkemyksiä.
Arkisto
2006
Huhtikuu
2005
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Sivut
.mangablog
11.04.2006 - 19:47
Valitettavasti olen täysin tyytymätön kirjoitusteni laatutasoon, esitettyjen faktojen paikkansapitämättömyyteen, sivujen taittoon, tarjottujen ulkopuolisten linkkien määrään ja laatuun ja vaikka mihin.

Olen harkinnut kaiken tekstin uudelleenkirjoittamista, mutta turhauduin koko ideasta varsin nopeasti. Jos tämä konsepti vielä jatkuu, aloitan sen alusta täysin erityyppisellä blogipohjalla. Mikään allaolevista arvosteluista ei siihen tulisi kelpaamaan laadultaan.

Kiitos ja anteeksi kenelle tahansa tätä blogia lukeneelle,

Sami
1 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
28.12.2005 - 03:20
Genre: Shounen manga ("poikien sarjakuva"), seikkailu
Tarinan luoja: Oda Eiichirou ( 尾田栄一郎 )
Alkuperäinen nimi: ワンピース ("One Piece" kirjoitettuna foneettisesti)
Englanninkielinen julkaisija: Viz Communications
Suomenkielinen julkaisija: Sangatsu Manga

Perspektiivin nimissä tässä blogissa pitää käsitellä myös Suomessa julkaistuja sarjoja. One Piece on merirosvoista kertova seikkailutaistelu, joka on sullottu täyteen mitä omituisimpia hahmoja, ihmeellisiä ympäristöjä ja vielä mielenkiintoisia juonenkäänteitäkin.


(thanks to Udan-raws)

Supersankarimerirosvojen erikoisin ominaispiirre on varmasti sarjan maailmassa kulkevat "Paholaisen Hedelmät" (Akuma no Mi). Ne sisältävän jonkun tietyntyyppisen paholaisen, ja tämän hedelmän syövä ihminen saakin kyseisen paholaisen voimat itselleen. Ensimmäisessä kirjassa kerrotaan päähahmon - Monkey D. Luffy - taustatarinaa, jossa hän epähuomiossa syö erään paholaisen hedelmän. Käännettynä hedelmän nimi olisi varmasti Kumi Kumi Hedelmä (Gomu Gomu no Mi), joka tekee Luffyn ruumiista täysin kumisen. Hänen koko ruumiinsa venyy järkyttäviin mittoihin tarvittaessa, ja kestää tylpillä esineillä aiheutettua fyysistä vahinkoa käytännössä rajattomasti. Haittapuolena tällaisen hedelmän syönyt menettää koko ruumiinvoimansa joutuessaan meriveden alle, eikä etenkään pysty uimaan missään meriolosuhteissa.

Luffy on varsinainen höyrypään perikuva, kuka lähtee seilaamaan maailman meriä soutuveneen kokoisella paatilla osaamatta minkäänlaisia merenkäynnin alkeita. Matkan varrella tulee kuitenkin vastaan suuri määrä vihollisia ja  ystäviäkin, ja pian aloitteleva merirosvojengi onkin jo tuottamassa kaaosta pitkin ja poikin maailmaa.

Sarjan pitkän tähtäimen juoni kietoutuu juuri supervoimaisiin merirosvoihin ja heidän täyttämäänsä maailmaan. Maailmanhallituksen merivoimat muodostavat pääasiallisen vastavoiman; he harjoittavat sotilaitaan näitä rikollisia vastaan ja asettavat miljoonapalkkioita pahimpien merirosvojen kiinnisaamiselle. 22 vuotta ennen sarjan alkua Merirosvokuningas Gol. D. Roger teloitettiin, ja hänen omistamansa mystinen "One Piece" joutui kadoksiin. Kaikki maailman merirosvot haaveilevat tuosta viimeisestä ja suurimmasta aarteesta, joka on huhujen mukaan piilotettu Grand Linen - "Merirosvojen Hautausmaan" - eri saarijonojen yhteiseen päähän.

Kuitenkin lyhyemmällä tähtäimellä Luffy & kumppanit sohloavat itsensä seikkailusta toiseen taistellessaan kunniansa ja menestyksensä puolesta. Suuret ja väkevät taistelujaksot ovatkin sarjan varsinaista leipäpuuta. Dragon Ballia ja vastaavia tappelusarjoja lukeneet tuntevat varmasti olonsa nopeasti kotoisaksi.

Sarjassa tehdään juonirakennus hyvin perinteisesti ja manga-näkökulmasta ajateltuna jopa taidokkaasti. Ihmeellisiä ja tärkeitä käänteitä pohjustetaan joskus hyvinkin kauan ennakkoon, eikä radikaalia räiskymistä täynnä olevaa sarjaa voi tältä osin syyttää huonosta juonenrakentamisesta. Taide on varsin monipuolista, sillä tapahtumien keskipisteinä sijaitsevat ihmeelliset saaret ovat toinen toistaan poikkeuksellisempia paikkoja. Hahmoista löytyy myös laaja kirjo varsin vaihtelevia henkilöitä - aina kolmipäisistä jättiläisistä aarrearkkuun sisälle kasvaneeseen afro-äijään.

Yksi eniten voimaa antavista elementeistä on ehdottomasti sarjan pohjaton hyvätuulisuus. Virne on täysiteholla suurimman osan aikaa silloin, kun ei ole tiukka supersankaritaistelu elämästä ja kuolemasta menossa. Hahmokehitystä on mielenkiintoisempi seurata, kun päähahmokaarti nousee alun kourallisesta isommaksi; jokaiselle annetaan omat tarinansa ja paikkansa eri seikkailuissa. Hyvin pitkällä tähtäimellä huomaa paremmin, miten sarjan tekijällä on ollut loppuratkaisu mielessään jo aivan alusta asti -- Dragon Ball-maista sattumanvaraista juonenkehitystä ei ole vielä neljänsadan luvun tienoillakaan ollut huomattavissa. Tarinan eri osilla on kaikilla painoarvonsa, joka onkin normina kaikessa laadukkaassa tarinankerronnassa -- mutta ei suinkaan varhaisteineille suunnatussa mangassa.

Sarjan alkuasetelma on huomattavan askeettinen ja suorasukainen, ja se ottaakin aikansa ennenkuin lähtee kunnolla käyntiin. Toisaalta One Piece on - verenvuodatusta sisältäviä kohtiaan lukuunottamatta - täsmälleen sellainen sarja, mitä kuvittelisi kymmenvuotiaiden lukevan innoissaan.  Jos näistä esteistä pääsee yli, on siitä vanhemmillekin luvassa riemukas merirosvoseikkailu pitkin maailman meriä.

Action-mangan ystäville,

Juuri looginen, pitkän tähtäimen juonen- ja hahmonrakennus antaa sen perustan, minkä johdosta pystyn nauttimaan tästä sarjasta. Ilman sitä tulisi tähtiä maksimissaan puolet näistä.






(thanks to Rufiangelz)

2 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
28.12.2005 - 00:56
Genre: Shounen manga ("poikien sarjakuva"), urheilu, huumori
Tarinan luoja: Morikawa George (森川ジョージ）
Alkuperäinen nimi: はじめの一歩 ("Hajime no Ippo" tarkoittaa "Ensimmäinen Askel" ja on kielivitsi päähahmon nimestä, myös Ippo)
Englanninkielinen julkaisija: Fanijulkaisuja. Snoopycool kääntänyt ensimmäiset 65 kirjaa julkaisuhetkellä.

Nyrkkeilystä on helppo kuvitella löytyvän jos jonkinmoista kiinnostavaa tarinaa kerrottavaksi. Varsinkin miespuolisesta näkökulmasta katsottuna rankalla ja pitkäjänteisellä harjoittelulla luodut voima ja taito sisältävät oman viehätyksensä, etenkin kun se kaikki kulminoituu ammattilaisnyrkkeilylle ominaisessa armottomassa kilpailuympäristössä: Voittaja vie kaiken, häviäjälle ei jää mitään.


(thanks to Snoopycool)

Hajime no Ippo kuuluu siihen pieneen ryhmään sarjoja, jotka ovat jo ylittäneet kaikki järkevyyden rajat tarinan pituudessaan. Erittäin pitkiksi sarjoiksi voidaan lukea jo sellaisia, jotka ovat vasta vajaa puolet tämän pituuteen verrattuna. Uusin Japanissa julkaistu tankoubon-kirja on numero 74, eikä loppua varsinaisesti ole vielä edes kaukaisessa näköpiirissä.

Kaikki lähtee ujon ja koulukiusatun lukiolaispojan halusta muuttaa itseään. Hän on sarjan päähahmo, Makunouchi Ippo. Toinen sarjan päähahmoista, ammattilaisnyrkkeilijä Takamura Mamoru, pelastaa hänet koulukiusaajiltaan suuttuessaan siitä, ettei joku puolusta itseään millään tavalla - samalla Ippo saa päähänsä sarjalle hyvin keskeisen kysymyksen, miltä tuntuu olla voimakas? Tai, mitä tarkoittaa olla voimakas? Ippo keksii ruveta harrastamaan nyrkkeilyä itsekin, tosin ei pelkkänä kuntoharjoitteluna, vaan otteluihin osallistuvana ammattilaisena. Sirkus lähtee rullaamaan tästä eteenpäin.

Hajime no Ippo käy läpi nyrkkeilylle ominaisia teemoja lukuisan määrän megalomaanisen pituutensa aikana. Harjoittelun rankkuus, painoluokkaongelmat, kaikenlaiset loukkaantumiset, henkinen ja fyysinen paine, jne. Teknistä nyrkkeilytietoutta käytetään myös vapaasti kuvattaessa erilaisia tekniikoita ja tyylejä, ja ruumiin fysiologiaa tulee myös käsitellyksi. Tältä osin sarja ei aliarvioi lukijaa liikaa, varsinkin nyrkkeilyyn perehtymättömän on vaikea välillä huomata missä menee faktan ja fiktion raja. Oikeaan nyrkkeilyyn perehtyneiden ei auta kuin niellä sarjan ajoittainen kimalle ja hehkutus osana fantasiaa; varsinkin ottelut ovat erittäin action-täytteisiä. Räikeimpänä esimerkkinä verenvuodatus pitkin kehää tai murtuneet luut eivät ole vielä syy eikä mikään lopettaa matsia kesken. Mahdottomat erikoisliikkeet kuuluvat myös imagoon, joskin mielestäni niitä käytetään harvinaisen hyvällä maulla.

Keskeisin teema on tietysti päähahmon sankaritarina mitättömyydestä kohti menestystä, mutta jo heti alussa esitellään samalta salilta muitakin mielenkiintoisia persoonia, niin nyrkkeilijöitä kuin valmentajia, joiden tarinoita ja taustoja selvitettäessä menee kirja jos toinenkin. Huumori on myös varsin hyvin edustettuna. Osa sarjan nyrkkeilijöistä omaa hyvinkin sosiopaattisen ajatusmaailman, joille kuvaus "rankka työ - rankat huvit" sopii kuin oikea suora silmään.

Usein pitkät sarjat tuppaavat toistamaan jotakin peruskaavaansa vielä pitkälti sen jälkeen, kun lopettaminen olisi ollut paras idea. Hajime no Ippo osaa rakentaa vanhojen juonikuvioiden ja ideoidensa päälle mestarillisesti - sadan tai kahdensadan luvun jälkeen edellisestä ahaa-elämyksestä saattaakin jälleen alkaa katsoa kaikkea siihen asti tapahtunutta uusin silmin. Vaikka pienemmät ympyrät jatkuvasti avautuvat ja sulkeutuvat mielenkiintoisin päätöksin, kestää silti isoimmilla juonikaarilla järkyttävän kauan edetä oikeastaan yhtään mihinkään. Odotan, että sarja jatkuu vielä pitkään yli sadan kirjan ennen valmistumistaan.

Urheilumangan ystäville,

(luetaan oikealta vasemmalle)



(thanks to Snoopycool)

0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
28.11.2005 - 02:48
Genre: Shoujo manga ("tyttöjen sarjakuva"), draama, huumori
Tarinan luoja: Yazawa Ai (矢沢あい）
Alkuperäinen nimi: ナナ ("Nana" - tarkoittaa kummankin päähenkilön nimeä, sekä numeroa seitsemän)
Englanninkielinen julkaisija: Viz Communications

Kuuluisan ja arvostetun manga-artistin suurin työ, mistä tehtiin myös Japanissa jättimenestykseen yltänyt elokuvaversio. 'Nana' pähkinänkuoressa on angstista romanssidraamaa, joka kietoutuu kahden Nana-nimisen nuoren naisen ja heidän elämiensä ympärille.

Tämä viisitoista kirjaa pitkä teos on jaettu teemansa mukaisesti kahteen seitsemän kirjan pituiseen jaksoon (yksi intro). Ensimmäiset seitsemän näistä kuluvat toiselle päähahmoista - Komatsu Nana lähti pienestä kotikaupungistaan Tokioon suuren rakkautensa perässä. Hän on yli-iloinen ja hieman lapsekas tyttönen, kuka unelmoi täydellisen idyllisestä perhe-elämästä hienon kaupunginosan hienossa talossa.

(Huom! Luin hiljattain julkaistun viidennentoista kirjan parhaan ymmärrykseni mukaan läpi, mutta totuuden nimissä sarja ei voi siihen loppua, ei sitten millään. Kuinka pitkäksi sarja sitten yltää? Siitä en osaa sanoa enää...)

Vaikka varsinainen päähahmo vaihtuukin vasta seitsemännen kirjan jälkeen, kummassakin puolikkaassa silti keskitytään tasapuolisesti kumpaankin päähahmoon. Voimakasluontoinen Oosaki Nana lähti kotikaupungistaan Tokioon etsimään menestystä ja levytyssopimusta rokkiyhtyeellensä, sekä hakemaan tilien tasausta vanhan rakkautensa kanssa. Tämä kun oli jo pari vuotta aiemmin muuttanut edeltä Tokioon, samalla kun lähti heidän yhteisestä bändistään toiseen, nyttemmin jo kuuluisaksi menestykseksi ehtineeksi Trapnestiin.



(Thanks to Udan-raws)

Nanojen kanssa ei ehdi tulla juurikaan tylsää. Ensimmäisen kirjan intro-osuuden jälkeen juoni alkaa pikkuhiljaa järistä eteenpäin monituisine käänteinensä, samalla kun väliköt täytetään Yazawa Ain omintakeisella, sarjasta toiseen yhtä kaoottisena pysyvällä huumorilla.

Kaikki taiteesta tarinan kehitysvauhtiin hoidetaan mallikkaalla otteella. Tästä teoksesta on vaikea etsimälläkään keksiä mitään erityisen huonoa puolta.

Tottakai on todettava, ettei angstinen draama ja tragedia uppoa kaikkiin kansalaisiin, mutta tässä on silti päästy lähimmäksi nirvanaa niistä romanssisarjoista, mitkä olen lukenut. Tyypilliseen shoujo-romansseja vaivaavaan ujosteluun ei ole myöskään langettu: Päähahmot ovat jo parikymppisiä, joten yhtä suudelmaa ei enää tarvitse teinisarjojen tapaan hehkuttaa kirjakaupalla. Ihmissuhteet etenevät kaikille tasoille mille niiden kuuluukin edetä. Tarinassa vaihdellaan fokusta tasaisin välein romanssiongelmista amatööribändien kiviselle tielle kohti uran luomista musiikilla, mikä ei lamakauden Japanissa ole ollenkaan todennäköistä.

Koko hahmokaarti on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. Suurin osa liittyy taidepiireihin tavalla tai toisella, joten mukaan mahtuu kaikenlaisia höyryhattuja ja muita elämään hyvin vaihtelevasti suhtautuvia persoonia. Tummatukkaisen Nanan bändiin mahtu niin lakimies kuin rikkaan bisnesperheen lapsi, sekä perheensä ja identiteettinsä hukannut, sangen itsetuhoisestikin ajatteleva nuorukainen. Heidän keskinäiset suhteensa, sekä vaihtelevat yhteydet Trapnestin - suuren vihollisen ja rakkauden - eri jäsenten väleillä muodostavat leijonaosan koko tarinan sisällöstä. Vaaleatukkaisen Nanan seikkailut suuressa pääkaupungissa ja omaa elämää etsiessä täyttävät pitkälti jäljellejäävän, joskin mukaan mahtuu myös muutamia poikkeuksia tähän perusmalliin. Jokaiselle hahmolle annetaan kuitenkin riittävästi sijaa ja aikaa kehittyä, eikä muutamia pienempiä sivuhahmoja lukuunottamatta ketään nakata lopullisesti ovesta ulos.

Mielenkiintoiset introspektiot lukujen useiden aluissa ja lopuissa käyvät liiemmin rönsyilemättä käsiteltäviin teemoihin käsiksi ajatusvirran voimin, vähän kuin päiväkirja mistä tärkeimmät ajatukset on jo alleviivattu.

(luetaan oikealta vasemmalle)


(Thanks to Mangascreener)

Japanissa hiljattain syksyllä julkaistu Nana the Movie ottaa mangasta teeman ja hahmot, mutta säveltää loppua omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Alkuperäinen indie-skene korvataan Music Television Japanin täyttävällä J-popilla, joka oli varmasti yksi pääsyistä elokuvan keräämään valtavaan suosioon. Tätä elokuvaa ja sen tekemiä valtavia juonellisia oikomisia ei kuitenkaan saa sekoittaa sarjakuvan maailmaan.

Nanasta oli vaikea kirjoittaa arvostelua, koska objektiivisimmillanikin näen koko sarjan kuin ruusunpunaisten linssien läpi. Tämä on kaupallisesti hyvin menestynyt, raadollisen laadukas sarja, joka kannattaa ehdottomasti tarkistaa.

Romanssin ja draaman ystäville,



Vizin Nana-sivut
Nana (manga) -tietoutta
1 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
20.11.2005 - 01:42

Genre: Shounen manga ("poikien sarjakuva"), urheilu, draama
Tarinan luoja: Hotta Yumi (ほったゆみ）
Piirtäjä: Obata Takeshi （小畑健）
Alkuperäinen nimi: ヒカルの碁 (suoraan käännettynä "Hikarun Go")
Englanninkielinen julkaisija: Viz

Hyvät urheilumangat ovat aina olleet varma nakki adrenaliineista ja huippusuorituksista nauttiville lukijoille. Mutta mitäs sitten tehdään kun aiheeksi tuodaan urheilu, missä ainoa fyysinen rasitus syntyy tuntikausia jatkuvasta istumisesta pelilaudan äärellä?

Voidaanko tällaisesta aiheesta edes tehdä mielenkiintoista viihdettä?

Lieneekö kyseessä sitten ihme vai ei -- Hikaru no Go onnistuu vaivatta käytännössä kaikessa, mitä se yrittää. Taide on selkeää ja miellyttävää. Hahmokaartista löytyy jos jonkinmoista tallaajaa, joille jokaiselle löytyy oma paikkansa ja tarinansa. Mukaan mahtuu jopa vaikuttavia draamaelementtejä. Tärkeimpänä voisi pitää varsinaisen aiheen, eli Go:n pelaamisen, onnistunutta upottamista eittämättä varsin toimintapainotteiseen tarinaan.


(Thanks to Udan-raws)

Tarina kerrotaan liki kokonaan päähenkilön, eli kansikuvassa näkyvän (Shindou) Hikarun näkökulmasta. Hän on kuudesluokkalainen, aktiivinen poika joka harrastaa jalkapalloa ja hauskanpitoa. Hikaru on keskiluokkaisen perheen ainut lapsi, kuka asuu modernissa, tämän päivän Japanissa - koko kertomus onkin näiltä osin hyvin realistisesti toteutettu. Vastapainoksi yksi sarjan päähenkilöistä on kummitus!

Ensimmäiset sivut kertovat miten vaeltava Go:ta pelaava henkiolento tulee asettuneeksi Hikarun mieleen, ja miten Hikarun elämässä tapahtuu sarja radikaaleja muutoksia tästä pisteestä eteenpäin. Mikäli käsiteltävänä oleva lautapeli ei ole laisinkaan tuttu, ei hätä ole vielä tämän näköinen. Hikaru ei itsekään tiedä siitä oikeastaan mitään; juuri ja juuri että se on "vanhojen miesten peli". Varsin mielenkiintoisen, rankan ja erikoislaatuisen Go-maailman tutkiminen maallikon näkökulmasta esittelee asteittain kaiken tarvittavan tiedon jokaiselle lukijalleen.

Urheilumanga-kategoriassa HNG on myös erikoislaatuinen tapaus. Vanha ja puhkikaluttu malli, missä taistellaan aina vain pahempia ja voimakkaampia vastustajia vastaan on toki käytössä tiettyihin pisteisiin asti, mutta Go:n filosofisemmat puolet antavat kaivattua liikkumavaraa urheilumangoja vaivaavaan kramppaavaan tarinankerrontaan: Hotta Yumi ei pelkää antaa päähahmonsa hävitä silloin tällöin. Kuvailin tätä joskus mangaksi, joka kehittää ja vie pidemmälle urheilumangojen koko genreä. Ensinäkemältä sangen omituisen teeman onnistunut käsittely antaa lukijalleen perspektiiviä monenkaltaisiin asioihin - niin Go:hon kuin mangaan yleensäkin.

Hotta Yumin avustajana tarinaa luodessa oli myös Go:n ammattilaispelaaja, kuka varmisti terminologian ja yleisen logiikan kaikkien teknisten Go-asioiden osalta. Lähes kaikki tarinan otteluissa käytetyt Go-pelit ovat vanhojen mestarien pelejä, joka antaa myös Go:n kanssa pidemmälle ehtineille miellyttävää extrasisältöä.

Hauskana yksityiskohtana tämän (Japanissa jo päättyneen) sarjan suosion huippuhetkien tienoilla koettiin varsinainen Go-buumi Japanin lasten ja nuorten keskuudessa. Tokion slangiin jopa syntyi uusi sana tämän johdosta -- Mikäli olet Go:ta pelaava nuori Japanissa, sinua voidaan kutsua sarjan päähenkilön mukaisesti Hikaruksi milloin tahansa.

Urheilumangojen ja draaman ystäville,



Englanninkielisestä julkaisuista vastaa tätä nykyä Viz
Vizin Hikaru no Go-sivu




Hikaru epähuomiossa ottaa osaa toisten ihmisten pelaamaan turnauspeliin.
(Thanks to Udan-raws)
0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
19.11.2005 - 23:55
"Tällä palstalla oli joitakin viikkoja sitten kirjoitus stereotypiasta, että kaikki mangoja lukevat olisivat jonkin sortin pervoja."

Luin päivän Hesarista nuorten postia, kun tämä katkelma suodattui otsalohkostani läpi. Sarkastinen pieni paholainen, joka istuu olkapäälläni rauhallisen enkelin vieressä, alkoi välittömästi pukemaan sanoiksi riemastustani ihmisten sisäänrakennettua lyhytnäköisyyttä kohtaan. Yritän hiljentää hänet ja pitäytyä todistettavissa faktoissa, mutta tämä on ymmärrettävästi hyvin vaikea suoritus.

  1. Aivan ensimmäiseksi tulee mieleen vanha ja puhkikaluttu väittely: Samalla logiikalla voitaisiin väittää, että elokuvia katselevat ovat raakalaisia pervoja. Elokuvista kun voidaan löytää tappamista ja seksiä varsin suurissa määrin.
  2. Markkinavoimat määräävät mediasisällön. Seksi myy. Mikä myy, sitä tuotetaan. Seksi on myynyt ennen mangaa ja myy vielä mangan jälkeenkin.
  3. Kulttuurierot Japanin ja länsimaiden välillä ovat monta kertaa Atlantin merta suurempia. Vaikka Japanissa ei varsinaisesti ole meihin nähden mitään perustavanlaatuisia ajatusmaailmallisia eroavaisuuksia (esim. murhasta joutuu vankilaan sielläkin), löytyy eroavaisuuksia kuitenkin kulttuurien tasolla. Kirjoittamaton teksti, vihjaukset, viittaukset, pienet asiat -- Kaikille löytyy vaihtelevia merkityksiä kun siirrytään kulttuureista toisiin. Epärealistinen povipommi-lolita saattaa näyttäytyä meille pelkkänä seksisminä, kun kulttuuritaustaa vasten tarkasteltuna saatetaan huomata hahmon käyttäytymisessä ja puheissa viittauksia usein käsiteltyihin aiheisiin: Japanin varautuneisuuteen ulkomaalaisuutta kohtaan, toisen maailmansodan häviäminen, tai vaikka Japanilaisen yhteisö-yhteiskunnan tarkastelu. Miksi siis povipommi-lolita? Ota huomioon kohta 2. Ota huomioon Japanilaisten miesten lähes kollektiivinen, hädin tuskin verhoiltu ihastuminen kaikenlaisiin naisten rintoihin. Ota huomioon naisten asema Japanissa. Olen sataprosenttisen varma siitä, että koko Japanilainen mangatuotanto olisi aivan erityyppinen bisnes, mikäli mangat tehtäisiin myös länsimaista yleisöä silmälläpitäen.
  4. On olemassa mangaa missä ei ole ainuttakaan seksiä, väkivaltaa, tai pedofiliaa sisältävää kohtausta. Samalla tavalla kuin on olemassa elokuvia missä ei ole pornoa ja tappamista. Enkä edes viitsi aloittaa "pedofilia"-aiheen käsittelyä, kyseinen termi kun on kokenut useaan otteeseen mediamyllytyksen kautta entisestään latistumisen ja arkipäiväistymisen. Nykymenoa seuraten voisin helposti olettaa, että pedofiiliksi haukkuminen on muutaman vuoden sisällä yhtä yleistä kuin kättely.
Eikös tämä sama keskustelu ole käyty läpi jo muutamaan kertaan? Kirjojen, elokuvien, tietokonepelien, roolipelien, ja vaikka minkä yhteydessä. Ihmisten kyvyttömyys ja haluttomuus erottaa media ja mediasisältö toisistaan on juuri se mikä käynnistää tämän keskustelun yhä uudestaan, ja vielä uudestaan. Ihan kuin kirjoja polttamalla ihmiset yhtäkkiä eivät enää kiinnostuisi seksistä. Tällaisten perusteettomien ennakkoluulojen ylläpito ei voi olla terveellistä kenellekään. Vielä epäterveellisempi on ajatus, että mediasensuurilla voitaisiin muuttaa ihmiskuntaa "parempaan" suuntaan.
0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
07.11.2005 - 13:38

Genre: Shounen manga ("poikien sarjakuva"), komedia/parodia
Tarinan luoja:　Hashiguchi Takashi (橋口たかし)
Alkuperäinen nimi:  焼きたて！！じゃぱん (nimi on kielivitsi jo itsessään, "Paahdettu Japaninleipä")

Ruuanlaitosta kertovat sarjakuvat muodostavat jo täysin oman, selkeästi erottuvan alalajinsa muista nuorille pojille markkinoiduista sarjoista. Yakitate!! Japan jatkaa samalla linjalla kuin vanhemmat ja tunnetummat ruuanlaittomangat, esimerkiksi Cooking Master Boy, mutta lisää samalla mausteeksi aimo annoksen suoraselkäistä seinähulluutta.



(thanks to Snoopycool)

Sarjan alussa kunnianhimoinen ja lahjakas poika kuulee harmittavan totuuden maailman menosta: On niin ranskalaista, saksalaista kuin italialaistakin leipää, lähes joka maalla tuntuu olevan joku kotileipänsä -- paitsi tietysti juuri Japanilla. Näin hän lähteekin seuraamaan unelmaansa; luomaan leipää jota voitaisiin kutsua 'japaninleiväksi'. Riisin ja vuosituhansia vanhojen paikallisten ruokaperinteiden maassa tämä ei vain ole aivan näin yksiselitteinen asia...

(luetaan oikealta vasemmalle)


(thanks to Snoopycool)

Parodia on tunnetusti vaikea huumorin alalaji. Ihastuin tämän sarjan yliampuvaan tyyliin välittömästi ja jatkuva mangakliseille (etenkin ruuanlaittomangan kliseille) naureskelu vain paransi jo valmiiksi hullunhauskaa rymistelyä. Kieli on pitkin poskea suurimman osan aikaa -- mistä seuraa, että vitsien laaja kirjo saattaa hyvinkin vaatia tietynlaista valmistautumista ennen avautumistaan.

Japanista väännetyt kielivitsit eivät käänny englannin kielelle oikeastaan kuin vahingossa. Esimerkkinä sarjan nimi, "Yakitate!! Japan" missä japaninleipä on "Ja-pan" (pan=leipä). "Ja" taas viittaa Japanin englanninkielisen nimen lisäksi päähahmon käyttämään murteeseen, missä hän toistaa ylimääräistä tavua "ja" joka välissä. ("Ja pan ja!")

Fanipohjalta tehdyissä käännöksissä onneksi on tähän asti kuitenkin jaksettu selvittää omituisempien vitsien taustat ja mekaniikka meille ei-niin-sujuvasti Japania ymmärtäville... Parodisoidut ideat ja konseptit täytyy tietysti tuntea etukäteen ennenkuin tämäntyyppistä vitsiä edes välttämättä huomaa. Toisaalta Yakitate!! Japan sopii myös vähemmän mangoihin tutustuneille, sillä sarjan mukaansatempaava kohellus ja täysin pöyristyttävät juonenkäänteet pitävät lukijan kuin lukijan otteessaan.

Parodian ja huumorin ystäville,



Ainoat englanninkieliset julkaisijat ovat tähän mennessä olleet epävirallisia faniryhmittymiä. Snoopycool on pisimpään sarjan parissa toiminut, ja paras paikka vierailla ensin.


(thanks to Snoopycool)

0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
31.10.2005 - 00:34

Listattuna tällä hetkellä 6 sarjaa.

Hajime no Ippo ( ) (shounen/poikien sarjakuva, urheilu, huumori)
Hikaru no Go ( ) (shounen/poikien sarjakuva, urheilu, draama)
Maria-sama ga Miteru ( ) (shoujo/tyttöjen sarjakuva, draama, romanssi)
Nana ( ) (shoujo/tyttöjen sarjakuva, draama, huumori)
One Piece ( ) (shounen/poikien sarjakuva, seikkailu)
Yakitate!! Japan (  ) (shounen/poikien sarjakuva, action, huumori/parodia)

0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
30.10.2005 - 23:02

Tyyli: Shoujo manga (tyttöjen sarjakuva), draama
Alkuperäinen nimi: "マリア様が見てる" (vapaasti käännettynä: "Pyhä Maria on kanssamme", suoraan käännettynä "Pyhä Maria katselee meitä")

Japanissa meille tuttu Kristinusko ei ole kovinkaan laajalle levinnyttä. Pääosa kansasta on Shintolaisia tai Buddhisteja, Kristittyjä (käytännössä Protestantteja) on vain reilu prosentti verrattuna kahden pääuskonnon yhdistettyyn seuraajamäärään.

Maria-sama ga Miteru on sarjakuva, jossa Kristinuskon symbolit otetaan käyttöön kuvitteellisen Tokiossa sijaitsevan tyttöjen lukion opetusmateriaalina. Vaikka silloin tällöin ristinmerkit ja tutunnäköiset kirkot käyvätkin kuvissa-- Käytännössä koko uskonto-teema kuitenkin sivuutetaan täysin, sillä sarja keskittyy sen monimutkaisiin ihmissuhteisiinsa varsin värikkään ja moniulotteisen hahmokaartinsa avustuksella.



(thanks to Lililicious)

Kansikuvassa näkyy kaksi varsinaista päähahmoa isolla painettuna: Vaaleatukkainen ensiluokkalainen (Fukuzawa) Yumi, sekä tummahiuksinen, rikkaan perheen ainut lapsi, kakkosluokkalainen (Ogasawara) Sachiko. Tämän tiukkaa kuria ja napakkaa käyttäytymistä suosivan tyttölukion erikoisuus on niinsanottu sisarsuhde opiskelijoiden väleillä, missä vanhempi opiskelija opastaa nuorempaansa sopeutumaan järjestelmään mahdollisimman mukavasti. Tarina alkaa Yumin ensimmäisen vuoden puolivälistä, missä pikkusisarettoman, mutta koulussa varsin tunnetun ja kuuluisan Sachikon sekä isosiskottoman, mutta tuntemattoman, keskiluokkaisen perheen lapsen Yumin tiet yhtyvät kummallisissa olosuhteissa.

Suurin osa sarjasta keskittyy erilaisten tyttöjen väliseen ystävyyteen ja suhteisiin niin sisarliitoissa kuin niiden ulkopuolellakin. Nopeasti vilkaistuna sarjaa voisikin syyttää lesbosuhteista kertovaksi. Yhden sarjan hahmon ja faniodostusten pohjalta tämä ennakkokäsitys saattaa muodostua hyvinkin vahvaksi.

Tosiseikka on kuitenkin, ettei minkäänlainen leima voi tehdä oikeutta tälle kertomukselle. Jokainen hahmo on alusta asti kehitetty ja pikkuhiljaa syvennetty tarinan edetessä niin, ettei pian päähahmoa miettiessä voi olla nimeämättä vähintään tusinaa eri vaihtoehtoa. Tämä on Maria-sama ga Miterun todellinen voima ja saavutus -- Luoda laaja kaarti mielenkiintoisia ja voimakkaasti tuntevia henkilöhahmoja, jotka yksinkertaisesti olemalla itsensä saavat lukijoita kaikenlaisista ikäryhmistä ja kummaltakin sukupuolelta innostumaan ja seuraamaan vaihtelevia tapahtumia.

Vastapainoksi todettakoon, ettei keskustelun lisäksi tarinassa oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Tämä sarjakuva ei ole missään nimessä tarkoitettu laajalle yleisölle, mutta sille tietylle lukijakunnalle tämä on ensiluokkaiseksi viilattu teos, jolle riittää osansa vannoutuneita faneja.

Maria-sama ga Miteru sarjakuva ei ole ehtinyt vielä kauaakaan ilmestyä Japanissa. Konno Oyuki on nainen joka kirjoittaa "Maria-sama ga Miteru"-novellit, joita on ilmestynyt jo yli parikymmentä vuosien varrella. Vasta paljon myöhemmin, sarjan nautittua pitkään tietynlaista kulttisuosiota Japanin harrastajapiireissä, luotiin Maria-sama ga Miteru animoitu TV-sarja, ja vasta tämän alkaessa rupesi ilmestymään tässä käsitelty mangaversio. Piirtäjänä toimii Nagasawa Satoru, eikä minulla ole hänen työstään vielä pienintäkään moittimisen sijaa, suorastaan päinvastoin.

(luetaan oikealta vasemmalle)



(thanks to Lililicious)

Animoitu, TV Tokyolla pyörinyt TV-sarja oli hieman leikelty. Manga toistaa alkuperäisten novellien sisällön suurimmaksi osaksi muuttumattomana, joskin joitakin pieniä osia on siitäkin muunneltu. Silmiinpistävin ero on aiemmin mainitty "yksi sarjan hahmo", Satou Sei, joka novelleissa ja (oletettavasti, ei kuitenkaan vielä) mangassa julkisesti kertoo olevansa naisiin päin. Animeversiossa aihe sivuutetaan käytännössä lähes tyystin.

Harmiksi, yksikään kaupallinen englanninkielinen julkaisija ei ole tähän asti osoittanut minkäänlaista kiinnostusta tätä moniulotteisesta ihmissuhdesarjaa kohtaan! Ainoa tähän asti sarjaa englanniksi kääntänyt julkaisija on fanipohjalta toimiva, naisten välisistä suhteista kertovaan mangaan erikoistunut ryhmä Lililicious. Heidän julkaisunsa ovat ainakin toistaiseksi saatavilla Internetin välityksellä, ilmaiseksi.

Pyhänä toiveenani olisi, ettei tulevaisuudessa tällaisten loistavien sarjojen tarvitsisi aihevalintansa johdosta jäädä marginaalisiksi, tai jopa täysin unohdetuiksi kuriositeeteiksi Japanin rannoille.

Draaman ystäville,

Yleisarvosana:

Cobaltin (julkaisijan) japaninkieliset sivut
Maria-sama ga Miteru -tietoutta Englanniksi (anime)

469 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
30.10.2005 - 21:58

Mikä ja miksi?

Tarkoituksenani on luoda hyödyllinen, suomenkielinen, ja ennenkaikkea ilmiselvää tyhjiötä täyttävä blogi. Manga ("sarjakuva" japanin kielessä) on pikkuhiljaa valumassa tähänkin valtakuntaan, mitä voi todistaa helposti lähes kaikkien suurempien tavaratalojen lehtihyllyillä. Matka on kuitenkin vielä pitkä ja kivinen tästä muutaman kansainvälisesti jo laajimmalle levinneiden sarjojen kokeillen tehdyistä käännöksistä siihen, että omaisimme edes keskinkertaiset mahdollisuudet nauttia tästä sarjakuvan tyypistä muuten kuin kaivamalla manuaalisesti tiedon jokaisesta sarjasta ja artistista, ja tilaamalla kaiken ulkomailta kalliiseen hintaan.

Mahtipontinen ja kunnianhimoinen tavoitteeni onkin edistää mangan kehitystä Suomessa jakamalla jäsennettyä tietoa ja mielipiteitä kaikista aiheista liittyen mangaan Japanista ja sen englannin- ja suomenkielisiin käännöksiin. Jossakin määrin mukaan mahtunee myös tuotoksia Koreasta ja muista, vielä pienemmistä tuottajamaista.

Konsepti on vielä täysin lapsenkengissään, enkä tarkkaan tiedä haluanko välttämättä pitää blogipohjaa enää projektin edetessä - tai edes sitä, että minkätyyppisessä tietopankissa olisi sopiva maali mihin nyt tähdätä. Kommentit ja palaute yleensäkin ovat erittäin tervetulleita.

Kuka?

Olen 23-vuotias mies Helsingistä. Olen harrastanut mangan lukemista aktiivisesti noin kolmen vuoden ajan, samaan aikaan aloitin omaehtoiset japanin kielen opintoni. Vielä tänäkin päivänä käytän vapaa-ajastani huomattavan osan mangan parissa -- aina löytyy uusia nautinnollisia lukukokemuksia, ja jos ei muuten, niin vanhat suosikit jaksavat ilahduttaa tasaisin väliajoin uudestaan.

Yritän parhaani mukaan kirjoittaa tekstiä eri mangoista, vaikken pääsekään päivittämään blogia päivittäin. Kuvien ja muiden materiaalin haaliminen ei myöskään onnistu välttämättä lyhyellä varoitusajalla. Mutta hiljaa hyvä tulee, pidemmällä tähtäimellä uskon tänne kerääntyvän kohtuullisen tietopankin hyvinkin erityyppisistä sarjakuvista.
0 kommenttia Kommentoi Ilmoita asiaton viesti
Arkisto
Käsitellyt mangat listattuna (6)
.mangablogin filosofia
Luettavaa
I am a Japanese schoolteacher
Japanese for the western brain
Tokyo Damage Report