Nyrkkeilystä on helppo kuvitella löytyvän jos jonkinmoista kiinnostavaa tarinaa kerrottavaksi. Varsinkin miespuolisesta näkökulmasta katsottuna rankalla ja pitkäjänteisellä harjoittelulla luodut voima ja taito sisältävät oman viehätyksensä, etenkin kun se kaikki kulminoituu ammattilaisnyrkkeilylle ominaisessa armottomassa kilpailuympäristössä: Voittaja vie kaiken, häviäjälle ei jää mitään.

Hajime no Ippo kuuluu siihen pieneen ryhmään sarjoja, jotka ovat jo ylittäneet kaikki järkevyyden rajat tarinan pituudessaan. Erittäin pitkiksi sarjoiksi voidaan lukea jo sellaisia, jotka ovat vasta vajaa puolet tämän pituuteen verrattuna. Uusin Japanissa julkaistu tankoubon-kirja on numero 74, eikä loppua varsinaisesti ole vielä edes kaukaisessa näköpiirissä.

Kaikki lähtee ujon ja koulukiusatun lukiolaispojan halusta muuttaa itseään. Hän on sarjan päähahmo, Makunouchi Ippo. Toinen sarjan päähahmoista, ammattilaisnyrkkeilijä Takamura Mamoru, pelastaa hänet koulukiusaajiltaan suuttuessaan siitä, ettei joku puolusta itseään millään tavalla - samalla Ippo saa päähänsä sarjalle hyvin keskeisen kysymyksen, miltä tuntuu olla voimakas? Tai, mitä tarkoittaa olla voimakas? Ippo keksii ruveta harrastamaan nyrkkeilyä itsekin, tosin ei pelkkänä kuntoharjoitteluna, vaan otteluihin osallistuvana ammattilaisena. Sirkus lähtee rullaamaan tästä eteenpäin.

Hajime no Ippo käy läpi nyrkkeilylle ominaisia teemoja lukuisan määrän megalomaanisen pituutensa aikana. Harjoittelun rankkuus, painoluokkaongelmat, kaikenlaiset loukkaantumiset, henkinen ja fyysinen paine, jne. Teknistä nyrkkeilytietoutta käytetään myös vapaasti kuvattaessa erilaisia tekniikoita ja tyylejä, ja ruumiin fysiologiaa tulee myös käsitellyksi. Tältä osin sarja ei aliarvioi lukijaa liikaa, varsinkin nyrkkeilyyn perehtymättömän on vaikea välillä huomata missä menee faktan ja fiktion raja. Oikeaan nyrkkeilyyn perehtyneiden ei auta kuin niellä sarjan ajoittainen kimalle ja hehkutus osana fantasiaa; varsinkin ottelut ovat erittäin action-täytteisiä. Räikeimpänä esimerkkinä verenvuodatus pitkin kehää tai murtuneet luut eivät ole vielä syy eikä mikään lopettaa matsia kesken. Mahdottomat erikoisliikkeet kuuluvat myös imagoon, joskin mielestäni niitä käytetään harvinaisen hyvällä maulla.

Keskeisin teema on tietysti päähahmon sankaritarina mitättömyydestä kohti menestystä, mutta jo heti alussa esitellään samalta salilta muitakin mielenkiintoisia persoonia, niin nyrkkeilijöitä kuin valmentajia, joiden tarinoita ja taustoja selvitettäessä menee kirja jos toinenkin. Huumori on myös varsin hyvin edustettuna. Osa sarjan nyrkkeilijöistä omaa hyvinkin sosiopaattisen ajatusmaailman, joille kuvaus "rankka työ - rankat huvit" sopii kuin oikea suora silmään.

Usein pitkät sarjat tuppaavat toistamaan jotakin peruskaavaansa vielä pitkälti sen jälkeen, kun lopettaminen olisi ollut paras idea. Hajime no Ippo osaa rakentaa vanhojen juonikuvioiden ja ideoidensa päälle mestarillisesti - sadan tai kahdensadan luvun jälkeen edellisestä ahaa-elämyksestä saattaakin jälleen alkaa katsoa kaikkea siihen asti tapahtunutta uusin silmin. Vaikka pienemmät ympyrät jatkuvasti avautuvat ja sulkeutuvat mielenkiintoisin päätöksin, kestää silti isoimmilla juonikaarilla järkyttävän kauan edetä oikeastaan yhtään mihinkään. Odotan, että sarja jatkuu vielä pitkään yli sadan kirjan ennen valmistumistaan.